Bloggailua

Heipparallaa! Kevättä pukkaa ja jakso menee toisella viikolla. Viimeistä viedään. Minulla on yksi paita minkä ostoa olen pitänyt pitkään virheenä enkä tiennyt miten siitä saisi tyylikkään. Nyt sitten näin saman tyyppisen paidan telkkarissa + valkoset shortsit. Eli tarvitsen vain semmoset. Lisää vinkkejä asukokonaisuuteen otetaan mielellään vastaan.


Mutta asiaan. Anteeksi että en ole vähään aikaan postannut. Piti maanantaina mutta en sitten jaksanutkaan ja puuhastelin Matkailu blogin kimpussa ja sain vihdoin ja viimein Malesian kuvat sinne. Myös Sisustus blogiani kans puuhastellu. Olen siis sisustamassa isäni luona huonetta uuteen uskoon. Kaikkea tuolla en osta esimerkiksi pinkkejä pöytätarvikkeita. Sopii värimaailmaan mutta saattaa silti olla pikkuisen liikaa.

Sunnuntaina kävin Emilian ja Eevan kanssa katsomassa Nälkäpeliä. (taas) Mutta minulla oli kolme lippua jotka meni tänään umpeen joten ne piti käyttää. Emilialle lainasin samalla kaikki kirjat. Itselläni menossa Kanen Aikakirjat 2 Liekehtivä valtaistuin.  Samalla kerralla kävin ostamassa yhden topin.



Uusi Toppi
Viikonloppuna myös kännykkäni rupesi temppuilemaan. Väittää että puhelimen muisti täynnä mutta siellä ei ole mitään poistettavaa. En pääse nettiin enkä voi lähettää tai vastaan-ottaa viestejä. Nyt minulla on tilapäisesti vanhempi kännykkä. Rakastin tuota pinkkiä simpukkaa ja tekstaan tuolla edelleen todella nopeasti ja katsomatta näppäimiä toisin kuin nykyisessä kosketusnäytössä.











Leica
Maanantaina kaveri värjäsi vain tyven joten hiusväri on sama kuin ennenkin.
Viimeinen jakso siis alkoi ja tämäjakso on Takymetrimittausta 5krt viikossa. Ensi viikolla alkaa maastomittaukset joten toivotaan hyvää säätä.
Aloitimme ryhmäni kanssa Trimblellä ja tänään
pääsimme kokeilemaan Leicaa joka on
ehkäpä parempi. 2 näyttöä ja laser luoti.
Trimble on taas uudempi.
Illalla vielä tein jenkki pannareita koska ei ole kunnon syötävää ja leipäkin lopussa. Njami <3

Aloin tuossa miettiä Grillijuhlani tarjoilua ja kyselin pikkuisen booli vinkkejä ja kaveri kerto että spriteen sekoitetaan joko Red Cattia tai Mansikka likööriä mutta kumpi olisi parempaa? En tunne alkoholeja ollenkaan. Kuten äitini juuri eilen sanoi että minun ja isosiskoni kanssa on aina ollut erilaiset ongelmat kuin tavallisesti teiniperheillä. Arkisin olimme aina viimeistään klo 8-10 aikoihin kotona arkisin, emme käyneet rilluttelemassa eikä ollut/ole tapana hillua missään hietsulla. Meillä suurin riita on siivoaminen. Meillä vanhemmat ei ole huolissaan siitä missä liikumme.

Mutta hyvää kevättä. Lopettelen postausta kuunnellen radio NRJ:tä ja 72h maratonia :) <3<3
Hyvää kevättä kaikille. Kommentteja saa laittaa bloggauksiin.





Ei kommentteja

Kiitos kommentista :) Julkaistaan hyväksymisen jälkeen.