Illan viettoa.

Heipparallaa! Pitkästä aikaa olen ollut illalla ulkona. Perjantaina kaverini pyysi mukaan Seurakunnan nuorten iltaan. Siellä oli ihan kivaa vaikkakin ehkä pikkuisen liikaa jeesustelua minun makuuni. Mutta kaipa sitä oli odotettavissa? Ilta loppui klo 23 mutta lähdin klo 22. Alkoi disko osuus ja tanssilattialla oli vain muutama ihminen eikä kuulu minun luontooni olla valokeilassa. Ehkä joskus vielä uskaltaudun. Nuortenillassa oli myös tietenkin hyvää syötävää ja oli kiva jutella pitkästä aikaa kaverin kanssa ja samalla napostella. Siellä oli leipää, karjalanpiirakoita, pullaa, mokkapaloi,karkkii, sipsii,keksii, limuu ja  50cnt sai booli lasin ja eurolla boolilasin + valotikun. Tässä vielä illasta muutamia kuvia.




lauantaina sitten samaisen kaverin kanssa kävimme katsomassa Kerro, kerro kuvastin eli Lumikin uusio versio. Itse tykkäsin. Lopussa olevan laulun laulajan ääni oli ihana. En tiedä lauloiko näyttelijä sitä. Kappale ei ole kovin hyvä ainakaan mielestäni ja eikä aina laulajasta saa selvää onko hyvä vai ei mutta välillä tulee kohtia missä huomaa että minun mielestäni ainakin on hyvä lauluääni.
Sillä väliin kun odotin leffan alkua kävin Vero Modassa ja NIIN rakastuin pariin neuleeseen. Pitää varmaan palata sinne keskiviikkona.

Ei kommentteja

Kiitos kommentista :) Julkaistaan hyväksymisen jälkeen.