Helsinki YIRITTÄÄ olla savuton kaupunki. Ei ole. Joten miks Helsingistä ei voi tehdä siistimpää kaupunkia asettamalla tumppi astioita koulujen ja työpaikkojen yleisille taukopaikoille? Kuinka moni oikeesti toisella asteella alottaa polttaa? Kaikki jotka polttaa on alottanu sen taatusti jo peruskoulus? 11 vuotta siivonnu koulun siivouspäivänä ja 90% roskista on tupakan tumppei.
Toiseksi. Onko kellään ollut vahvaa tunnetta jostain asiasta mutta tunne on ristiriitaset? Minulla on niin aikoinaan riparini jäljiltä. Sanotaan että riparilta saa paljon uusia kavereita. Minä en. Minulla ei ole ikinä ollut hirveästi kavereita. Ja vaikka rakastan niitä muutamaa kaveriani paljon ja ovat todella tärkeitä mulle jokainen omalla tavallaan, kaipaisin myös vähän erityyppisiä kavereita. Tahdon valvoa välillä myöhään, rakastan pimeitä iltoja, kesä iltaisin vain istua ulkona juomassa ja juttelemassa. Joka voisi joskus ehkä extempore lähteä jonnekkin, joku joka saisi parhaat puoleni esiin (puhunko nyt enään kavereista vai poikaystävästä :O ) Onko kellään tunnetta että et olisi oikeen missään seurassa täysin oma itsesi? Itse juttelen esim Katan kanssa ihan eri asioista kuin Lotan tai Minnan kanssa. En ole koskaan täysin oma itseni. Uskon että minussa on vielä joku uusi puoli mikä ei ole vielä päässyt esille. Vai onko se vain sitä mitä HALUAISIN olla mutta mitä en ole?? Miten erotan onko se minun haluamaani vai oikeasti minua? Toivoin riparilta hieman erityyppisiä kavereita mitä minulla nyt on. En osaa oikein sanoa mielipidettä riparilaisistani. Vaikuttivat ihanilta persoonilta ja yritin. no varovasti mennä aina mukaan mutta aina kun menin peliin mukaan pelattiin peliä vain yksi kierros ja lopetettiin. Kukaan ei suoraan pyytänyt minua mukaan. Leirillä oli iltaisin semmoinen viesti boksi johon sai laittaa viestiä toiselle leiriläiselle. Sain eräältä tytöltä viestin että voin kyllä rohkeasti tulla mukaan. Viikko vain on liian lyhyt aika tutustumiseen. Ehkä meistä olisi tullut kavereita jos se olis kestänyt kauemmin? Yksi mihin minut oikeastaan pyydettiin mukaan oli uimaan. Olimme jo tyttöjen vuorolla käyneet uimassa, kävin vaihtaa kuivat vaatteet ja menossa syömään iltapalaa kun muut tytöt hyppäsi vaatteet päällä uimaan poikien kanssa. Harmittaa kyl aika paljon että en mennyt. Minulla oli farkku shortsit, paidasta en muista ja kännykkä taskussa joten en viitsinyt. Kangas housut niin olisn voinutkin mennä. Olisin antanut samalla itsestäni Extempore kuvan joka olisi ehkä mahdollisesti parantaa kuvaa minusta ja siitä mimmoinen ainakin haluaisin olla. Riparin jälkeen sain muutamia lyhyitä, outoja ja silloin piristäviä viestejä Chattiin. Kaikki oli kyllä tosi kivoja leirillä ja näin. Mutta. Juuri tuo leirin jälkeen. Olen ollut niin vittuuntunut ihmisiin, että miks oot tosi kiva mulle, jos se kestää vain hetken? Haluan kestävää. En pelkästään viikon mittaisia kaveri suhteita. Onko liikaa vaadittu? Nyt luokallani on pari tyttöä mutta ovat useamman vuoden minua vanhempia ja ne ovat sitten liian erilaisia. En käy baareissa ja tiedän että luokkalaiseni on juonut aina välillä känniin ja koska en tunne häntä niin hyvin joten en uskalla lähteä niiden mukaan.
Kaikesta huolimatta, vaikka ripari viikko oli kiva ja iso pettymys, olen säästänyt kirjeet ja henk koht kommentit ja niitannut ne päiväkirjaan. Fiilikseni on todella ristiriitainen. Ikävöin myös Ala-asteen luokkaani. Hienoja ihmisiä :) Vaikkakin joidenkin kanssa välit viileni jossain vaiheessa mutta ketään ei kiusattu ja kaikki tuli toimeen kaikkien kanssa.
Nomutta nyt kello rupeaa olemaan jo niin paljon vaikka juttua pikkuisen vielä riittäisi vaikka siitä miksi ilmottauduin isoseksi mutta en sitten mennytkään. No sekin oikeastaan on pitkälti tuosta omasta ripari kokemuksesta. En halunnut kokea sitä uudestaan, lisäksi olen kuitenkin senverran ujo että en pystyisi olemaan tuntemattomille ns "johto hahmo" vaikka olisikin vain pieni ryhmä.
Ei kommentteja
Kiitos kommentista :) Julkaistaan hyväksymisen jälkeen.