To Do

Koska viikonloppuna oli aikaa ajatella hieman syvällisemmin ja mietiskellä, on postauskin sen mukainen.

Viikonloppu alko hyvin. Lähin töistä ja lensin mukavasti portaissa. Ootteko ihmetelleet miten siinä parissa lentävässä sekunnissa ehtii miettiä mitään? Ite oon, enkä ole ikinä uskonu että siinä ehtii mitään ajatella. Olin väärässä. Mun mielessä ajattelin vain "ei yksi askelma näin korkea ollut". Eli taisimpa lentää parikin askelmaa. Viikonloppuna oli tarkotus käydä kaupoilla ja siivota mutta viikonloppu pyhyttyikin jalan lepäämiselle. Kaupassa kävin vaikka ei ollut välttämätön tarve (ja silti unohdin valkosipulipatongin, ) ja kävin isovanhemmilla kun oli tylsää... Viimeviikolla pääsin parikin kertaan maastoon. Yhtenä päivänä oltiin puhumassa eräästä vuokrauksesta, kun mies haluaisi nostaa veneen ylös ja hiekkapuhaltaa sen, joten vuokrataan sille kuukaudeksi pieni pläntti satamasta/rannasta. Perjantaina mentiin sitten suoraan asiakastapaamiseen maastoon, ja koska osa junista oli peruttu, olin tapaamisessa just enkä melkein. Eli hyvä aina lähteä yhtä bussia/junaa aikasemmin tällästen takia...

Huomasin että tili näyttää mukavasti plussaa, ja että periaatteessa road trip rahat on kasassa :) Jeii.. Tuli älytön matkakuume... Mutta vasta Helmi-Maaliskuussa malesiaan...  Mietin hetken verran jos lähettäis 4hlö italian porukalla sloveniaan, mutta 2 on intissä ja yhden kanssa meijän välit on vähän... tällähetkellä hieman... no en ihan tiedä oikeaa sanaa... Tilanne vielä harmittaa mua aika paljon mutta pitää yrittää pitää katse tulevaisuudessa.

Innostuin (ja oon kyllä aina ollu innostunut) Miettimään sisustusta ja olen kohtalaisen varma siitä mitä haluan... mutta minkäverran rahaa viittii nyt kerralla pistämään siihen??? Kylpyhuone on vain hieman haaste seinätilan puutteessa. Makuuhuoneeseen haluaisin sinisen New York tapetin, ja ruokailutilaan/olkkariin liitutaulumaalilla... Keittiöstä taas haluaisin heivata ison lasikaapin veke, ja hankkia tilalle pienemmän, + senkki/lipasto siihen alle. Uusi TV taso olisi kiva mihin saisin DVD:t laitettua. Kylppäriin pitäisi kehitellä joku kapea kaappi, ja joku paikka WC paperille...  Eteiseen taas matala lipasto ja peili (Harmi että annoin vanhan peilin isovanhemmilleni)

Lauantaina sitten katsoin piristykseksi Duudsoneiden Maailmankiertuee 1 ja 2 ( 3 DVD unohtui hiihtolomalla vuokattiin) Pitkästä aikaa... Ihan hauskaa kattoa hieman amatöörisempää menoa, ja sellaista arkipäiväisempiä temppuja, ilman isoja rahoja ja näyttäviä temppuja... Vanhoilla suksilla ja ostoskärryillä vedetään...
Selailin myös päiväkirjaa ja oon liimannu suurimman osan riparilta saadut kirjeet ja viestit. Meillä piti leirin lopussa kirjottaa jokaisen vihkon jotain kyseisestä ihmisestä. Itselläni eniten esiintyneet sanat ovat sympaattinen, aurinkoinen, sessioissa hyviä mielipiteitä, ja rauhallinen. Pitäisikö rauhallinen ottaa positiivisenä, vai että oon tylsä? Yksi oli laittanut että "Hiljainen mutta kiva olit kuitenkin" ja yksi oli laittanut nuolen toisen tekstiin ja laittanut "sama" wtf?? Näin jälkikäteen ajateltuna miksi ihmessä olen edes säilyttänyt ripari juttuja?? En tutustunut kuin yhteen tyyppiin paremmin. Oltiin kyllä aikasemminkin liikuttu samassa porukassa mutta riparilla vasta kunnolla.

Joo ja sunnuntaina jalasta huolimatta rupesin pikkusen siivoomaan mutta mietinnäksi ja haaveiluksihan se meni... Tuloksena se että on ihan hauska ajatella jos horoskooppi ja kohtalo olisi totta. Kalojen luonnekuvaus sopii ainakin itteeni...  Ainakin mua se auttaa tällä hetkellä menemään eteenpäin ja uskovan johonkin parempaan.




Verokortti
Ammattiliitto
Nimi oveen ja tauluun
Ajokortin välivaihe
Kotivakuutus
S-etukortti
Kela
ASP

Ei kommentteja

Kiitos kommentista :) Julkaistaan hyväksymisen jälkeen.