Otettiin marian kanssa varaslähtö viikonloppuun (tai minä otin varaslähdön ja marialla syysloma) Ja mentiin heti perjantai aamusta messuile. Vähän siellä kuvailin ja kilokaupalla uusia kirjoja tuli ostettuu. Sekä uudet puuvärit ja kaksi palapeliä (pelejä 3 kahden hinnalla, eli 3 peliä 20e. Minä otin kaks ja maria otti yhen.
Olisin ostanut viellä Salla Silmukan nuorten trilogian, Varjojen Kaupungit 2 kokoelma kirjaa joissa molemmat sisältää 3 kirjaa, Outolinnun kolmas osa sekä Yön Talo Petetty. Ne joudun sitten joku toinen kerta ostamaan hieman kalliimmalla. Mutta ihan reippaasti sain kirjoja ostettuu, ja ajattelin jos muutaman kirjan ostaisi elisa kirjasta messuhinnoin alle 4e kpl. Oli messutarjouksessa jokunen mielenkiintonen kirja minkä voisi varalta tablettiin ladata reissuja varten.
Olin pettyny siihen että suomalaisella- ja akateemisella kirjakaupalla ei ollyt lähes yhtäkään nuorten kirjaa. vain aikuisten ja lasten. Eikö nuoret muka lue? Onneksi sitten kustannushtiöiden pisteissä oli kirjoja sitten paremmin. Ainiin! kaveri suostusteli vielä ostamaan pinki leluauton xD
Valitettavasti ruoka messut jäi tänävuonna käymättä. Ite en jaksanut kantaa kirjoja ja maria oli tulossa kipeeksi. Ruokapuolella sitten tunkkanen ilma ja kaikki ne hajut niin ei tehnyt sillä hetkellä kovin hyvää.
Tilaa:
Lähetä kommentteja (Atom)
Ihana pikku VW kupla :D
VastaaPoistajuuh :D Pikkusen liian kallis mutta kaveri suostutteli ja kun itelläkin VW ja onhan tuo nyt pinkki xD Harmi vaan että ei ole paikkaa missä pitää sitä. Kissojen temmeltäessä alas hyllyilltä on aina vähän väliä tavaraa tippunut. Välillä tekisi mieli heittää kissa jorpakkoon kun pureskelee kirjojani, änkee ruokalaatikolle ja syö viikonlopun ruuat ja vain sen takia käydä kaupassa. Ikinä kämpässä siistiä kun kissanhiekat leviää. Sitten tätä postausta kirjottaessa molemmat kissat on kyljessä kiinni kerällä ja niin sulosia.
PoistaPerus kissoja :D ensin riehutaan ja sitten ollaan kun ei oltaisi tehty mitään :D
VastaaPoista