Ensivaikutelma Singaporesta!

Hellurei! Ja sorry että ei tullu mitään ennakko fiilis postausta. Ennen reissua oli vaan niin paljon kaikenlaista että ei ennättäny. 
Lensin siis ekaa kertaa yksin ja eihän se nyt ollut sen kummosempi kuin vanhempien seurassakaan. Singaporen passintarkastuskin lipukkeineen meni muuten hyvin, paitsi majapaikan tietojen laittaminen. Jouduin soittaa isälle että mikäs sen paikan nimi on. Muuten osasin passia tarkastellen täyttää oikeat kohdat (piti vain etsiä passista vastaava sana, ja sillä pääsi jo alkuun). Lento lähti tunnin myöhässä, mutta myötätuulen avustuksella kone oli singaporessa vain 5 minuuttia myöhässä. Äiti seuraili mun lentoa FlightRadarin kautta (löytyy myös "Travel" välilehdeltä.)

Lento oli kyllä suuri pettymys. Istumapaikkaan olin suht tyytyväinen. Takana oli vain seinä (vessat) ja olin siipien kohdalla. Tiesitekö muuten että siipien kohdalla on parhaimmat mahollisuudet selviytyä mahdollisesta turmasta? Pääsääntöisesti kun kone tippuu pyrstö tai nokka edellä. Poikkeuksiakin toki on. Pettymys oli koneen viihteen tarjonnassa. Miksi juuri missään sarjassa/leffassa ei ollut mahollisuutta valita suomenkielisä tekstejä? Pitänee kai paluumatkalle ladata tablettiin jotain.

Marina Bay Sands
Singaporesta monet ovat sanoneet, ja minullekkin ristiäisissä sanottiin että "tulet rakastumaan singaporeen"

En tiedä sanasta "rakastua" mutta ymmärrän hyvin kaupungin viehättävyyden. Se on yhdistelmä kaakkois-aasiaa, sekä länsimaalaisuutta. Molempien parhaat puolet. Aasian ruoka, lämpö ja ihmiset, sekä länsimaiden rikkaus, siisteys ja lait. Isoin ero oli nimennomaan muuhun aasiaan verrattuna se, että täällä on aivan siistiä, enkä nähnyt taksimatkalla hotelliin yhden ainokaistakaan mopoa tai skootteria, joita on muualla kaakois-aasiassa pilvin pimein ja yleisin kulkuneuvo. Liikennekkään ei ollut yhtä hasardia kuin muualla aasiassa, mutta silti osattiin joustaa. Roskaaminen taas taitaa olla kiellettyä ja siitä muistakseni taisi saada sakon. Tasan yhden roskan näin. Purkkaahan ei Singaporeen saa tuoda.

Marina Bay Sands
Käytiin Marina Bay Sandssissa syömässä ja otettiin hampparit, sekä sellaisen mansikka-kakku-mikälienee jälkkärin (tarkoitettu kahdelle jaettavaksi) Sieltä näkyi kaupungin yli ja toisella puolella merelle. Katsoin jo lentokoneessa, että on kyllä hirveesti laivoja merellä. Harmtti että laskeutuessa ei saa pitää elektronisia laitteita päällä. Olisin muuten ottanut kuvan. Mutta Singaporehan on suurinpirtein raja aasian ja lännen välillä, varmasti oleellinen laivaväylä, sekä kauppa kaupunki. En tiedä mistä länsi ja aasia oikeasti menee, mutta Australiahan on aika länsimaalainen maa.


Singapore on Monacon lisäksi ainoa maa, missä F1- kilpailut käydään kadulla eikä suljetulla radalla. Paikoin sen myös erottaa, tutuin puna-valko kuvioin tiessä. Törrmäsimme alla olevan kuvan suunnalla (jos tunnistatte? näkee Marina Bay Sandsille, vieressä kelluva futiskenttä ja vasemalla on katsomo) kookosmaito jäätelö kioskiin, ja otimme Classic jäätelön. Kookosmaito jätskiä ja pähkinöitä. Lisäksi kaupan päälle kookosvettä, mikä ei sitten ollut ihan minun makuun. Jätskit tarjottiin kivasti kookospähkinässä.

Singapore ei ainakaan tällä hetkellä ollut ihan sellainen kuin kuvittelin. Kuvittelin olevan enemmän suurkaupunkimainen pilvenpiirtäjineen. Ja onhan niitä toki, mutta ei niin paljoa kuin kuvittelin.

Singaporen jälkeen meillä oli suunta Melbournea ja Ocean Roadia kohti. Palaamme kyllä viimeiseksi Singaporen Sentosa -saarelle. Valitettavasti postaaminen on hidasta, huonojen yhteyksien takia, mutta yritän parhaani.

Ei kommentteja

Kiitos kommentista :) Julkaistaan hyväksymisen jälkeen.