Työntekijöiden oma kerho KOLMIO järkkäsi keila-illan ja meille oli sitten 5 rataa varattu klo 17-19 ja itse menin töistä suoraan (tulipahan opittua että yli 16 asti töissä oleminen on suoranaista kidutusta mulle.)
Meitä oli n: 2-3 kilpailijaa/rata. Itse satuin saamaan tutun stereokartoittajan omaan tiimiini joka on aikoinaan enemmänkin keilannut. Meillä oli hauskaa, mut 0 heitoista huolimatta. Siinä missä työkaveri ei osannut heittää kierteellä, mulla se taas tuli automaattisesti ja oli tuskan takana saada pallo menemään suoraan.
2 tunnissa ehtii vaikka kuinka monta kierrosta, ja lopputulokseksi minä sain n:300 ja työkaverini 600 pistettä/keilaa miten ne nyt sitten ikinä lasketaankaan.
Oon kattonu nyt Netflixistä putkeen The OC:tä (telkkarista näin vain satunnaisesti) ja täytyy sanoa että jatkossa taidan jäädä siihen 3 kauteen, koska 4 kaudessa itkin silmät päästä kun Marissa kuoli. Sen jälkeen tuli vähän sitä sun tätä alla olevaan kappaleeseen liittyen sekä jutella ihmiselle joka kyseisen kappaleen minulle ylipäätänsä edes esitti.
Noh, nukahtaminen venähti kun piti ruveta haaveilemaan Jenkeistä ja Road Tripistä. Mulla olisikin 4+2 päivää lomia, vaikka ajattelin että en niitä pidä vielä ainakaan vielä kesällä. Noh, katsotaan. Niitä voi vielä siirtää. Hyvällä tuurilla jos isäni
Oon muuten ajatellut koota mielellään kesäisen ja pirteän soittolistan joka sopii niin piknikille kavereiden kanssa kuin ulos lenkillekkin. Joten heitelkääpäs jotain sopivia kappaleita listaan!
Keilaaminen on kyllä mahtavaa puuhaa! ei mitkään pahat pisteetkään sulle tullu :D oli varmaan hohtokeilaamista? ainaskin kuvien mukaan näyttäs olevan. :D
VastaaPoistaToi musen kappale on kanssa mahtava, ite tykkään siitä kans kuulin ekaa kertaa yhestä peli videosta sen ja jäi sit suosikkeihin sen jälkeen :D tää on kans kiva vaikka onkin pelkkää pianoo https://open.spotify.com/track/0CjOzzetAvnuUdwhlYQDks
Kaipa pistemäärä on suhteellista. Meille oli tosiaan varattu aikaa 2h, ja huteja tuli aika paljon. Suoraan heittäminen ei vaan millään tuntunut onnistuvan. Täytyypä kattoo toi linkki kunhan pääsen kotiin...
PoistaOn se aika suhteellista, kun itselläkin joskus tulee törkeen hyvät pisteet ja sitten taas välillä naurettavan huonot pisteet :D itsellä ei onnistu kirveelläkään taas kierteella heittäminen, mutta suoraan menee ihan fine :D
VastaaPoistaTyökaveri joka on pelannut enemmänkin, sanoi samaa että ei onnistu ikinä kierteessä. Itellä se tulee tosiaan luonnostaan.
PoistaTuo aikasemmin laittamas linkki oli ihan kaunis, mutta nyt en ehkä kaipaa niin dramaattista musiikkia vaan enemmänkin iloista, kesäistä ja jos se saisi vielä innostumaan lenkkeilemään.
vai että dramaattista :D noh keksitään jotain muuta sitten :P kyllä multa positiivistakin musaa löytyy muille jakaa :D jos haluat
VastaaPoistaVoisin hyvin kuvitela kappaleen musta-valkosen filmin dramaattiseen kohtaukseen. Yritän vaihtaa musiikin (samalla mielialan) Musesta Las ketchup:iin.
Poistatässä on nyt ainaski omasta mielestäni ilosta musaa, pieni lista :D
VastaaPoistahttps://www.youtube.com/watch?v=zjkHp7enFJU&index=4&list=PLvlw_ICcAI4d54-kCbNETZWLO6H1evYrE
https://www.youtube.com/watch?v=otWmurI5RW4&index=5&list=PLvlw_ICcAI4d54-kCbNETZWLO6H1evYrE
https://www.youtube.com/watch?v=JeClw9DjvuQ&index=6&list=PLvlw_ICcAI4fZQ5IS-AaTEnsTHy0zuXr8
https://www.youtube.com/watch?v=haMZsdgS9kk&index=48&list=PLvlw_ICcAI4ermdmmjtr6uxYj0eZ_nKc4
https://www.youtube.com/watch?v=sN9jC-_j3zc
Noh, onhan noi kuitenki nättejä kappaleita... 😅
PoistaNo jos nuo ei ilosia ja innostavia biisejä ole, niin en tiedä mitkä olis :D
VastaaPoista