Viikon 19 kuulumiset!

Tää viikko oli aika, omalla tavalla tapahtumarikas viikko. ieman liikuntaa.
Eka olin viikonlopun koirahoitajana äidillä. Sää oli ihana ja oli oikeastaan ihan kiva kävellä. Kävin myös ostamassa vuoden ekat herneet ja jaffa jätskin (ei ollut mielestäni kovin onnistunut. en pitänyt) ja mentiin marian kanssa yläasteen pihalle niitä syömään ja ottaa aurinkoa. Päätimpä sitten vielä kävellä kotiin, niin sai taas hieman liikuntaa.

Maanantaina oli käynti hormonipoliklinikalla. Perjantaina saatu tekstari oli ilmeisesti muistutus vuoden takaisesta kirjeestä. Noh, tekstarissa luki 9.00, vaikka se olikin 8.30. Onneksi pääsin silti pikasesti sinne ja tarkastukset käytiin aika pikasesti. Lopputuloksena se, että kuten aiksemmin oli puhe, eli syön jatkossa vuorottain Femostonia ja Zumenomia. Toinen hyvä uutinen oli se, että jatkossa mut voidaan siirtää ehkä työterveyspuolelle, eli voin käydä siellä työajalla. (ilmeisesti periaatteessa olisi voinut nytkin, mutta koska ei ole "työterveyteen" liittyvää, niin en viitsinyt).

Tiistaina oli töissä, noh, vähän luppoa. Uusia hommia ei ollut ilmestynyt, joten tarkastimme toistemme tehtyjä hommia. Useampia tiedostoja sitten vain puuttui verkkolevyltä. Lounaan jälkeen, verkkolevy jolla oli kaikki työssä käytettävät tiedostot, oli ilmeisesti kirjotus suljettu, eli emme sitten loppupäivänä voineet tehdä mitään! 

Eikä sitten kyllä keskiviikko aamunakaan.

Töiden jälkeen inspiroiduin vihdoin pienen vaate kriisin jälkeen lenkille. Kävely kyllä tuntuu, kun yritin kävellä mahdollisimman reippaasti ja silti SportTracker näytti 190kcal kulutusta. Jaloissani kyllä tuntuu. Tai mulla vaan on erittäin paska kunto. Tai no, onhan se mutta en ajatellut että ihan niin huono. Kotiin tultaessa otin portaat hissin sijaan. Pitkästä aikaa alkoi väsyttää siinä klo 21 hujakoilla.


Pomo oli puhunut työkaverin kanssa ja ehdottanut että minä ja kaksi muuta mentäisin uudessa paikassa samaan huoneeseen. JEII!!! Juuri niin me kolmen kopla oltiin toivottukkon. Jos pitää olla samassa huoneessa, pitääkin tulla huonetovereiden kanssa toimeen.

Torstaina meillä oli jaospalaveri ulkona ja ilmeisesti aikaisemminkin on oltu kaivarissa ja niin myös nytkin. Tai oikeastaan oltiin Cafe ursulassa ja taisi kaikki suurinpiirtein ottaa kahvin ja pullan/kakun. Samalla käytiin muutamat työasiat läpi, ja niiden jälkeen alkoi porukka pikkuhiljaa tippummaan pois. Meitä oli sitten vielä 4 jotka lähdettiin kävelemään mattolaiturille yksille ja huolimatta että asteet ei ollu enään ihan 20 paikkeilla, oli siellä silti kohtalaisen lämmin. Käveltiin sieltä sitten keskustaan ja porukka hajaantui kaupoille. Oma kauppa hajaantuminen oli marjakoju.

Perjantai 13 päivä saavuin normaalisti töihin. Hissillä ylös noustessa mietin, että tällä viikolla kyllä ihan varmasti oli useampi meno hormonipoliklinikan lisäks. Huoneeseen kävellessä äkkäsin, että tänäänhän on vielä kuulokeskus käynti. Avasin koneen ja katoin kalenterin. Jep! klo 8. onneksi olin töissä jo 6.40, ja kuulokeskukseen kestää bussilla n:20min. Joten ehdin hyvin 7.25 bussilla. Työkaverin kanssa jutellessa huomasin että mulla on paita nurinpäin (öhm), ja kun kaivoin kuulokojeita laukusta, muistin että ne perkele jäi sinne edellisen päivän tuulenkestävän takin taskuihin ja nyt olin palannut takaisin farkkutakkiin.

Ajattelin että kello ei ole vielä edes kahdeksaa ja kaikki menee päin persettä ja jännitin mitä kuulokekuksessa moitittaisiin sitä että unohdin kojeet ja joutuisin tulemaan sittenkin vielä kerran. Onneksi kuulokojeiden kaukosäädin saatiin yhdistettyy uusiin kojeisiin ilman kojeiden läsnäoloa. Allekirjotettiin kaukosäätimen luovutussopimus, todettiin että kaikki on OK, ja jos ei ole, niin otan itse yhteyttä kuulokeskukseen. Mikäli kaikki menee hyvin, kuulokeskuskäyntiä ei ole seuraavaan 5 vuoteen, ja hormonipoliklinikkaa seuraavaan vuoteen, joten olen näistä taas vähän aikaa vapaa. Paitsi.
Psori/ihottuma, sekä kynsi ongelma pitäisi käydä hoitamassa (tai ainakin yrittää)

Viikonlopuksi oli ollu puhe Museum of Broken Relationships, Vallisaari sekä Kung Fu Panda 3. Vallisaaresta en ole varma. Ei nyt ehkä ihan jaksaisi vaikak siellä haluisinkin käydä. ja lisäksi avajaiset + mahdollinen vesisade. Ei ehkä sittenkään innosta vesisaateessa olla tungoksessa.

Mitäs teillä on suunnitelmissa?

Ei kommentteja

Kiitos kommentista :) Julkaistaan hyväksymisen jälkeen.