#Painonpudotus 17.7.16 Vihdoin edistystä!

Hellurei! Vihdoin vaaka näyttää vajaan viikon verran pelkästään alaspäin ja painoa pudonnut melkein 1,5kg pitkäli ruokatottumusten muuttamisella. (Valitettavasti unohdin ottaa lukemasta kuvan. keskiviikkona 13.7=68,2kg ja nyt 66,8kg)

Olen syönyt rahkaa, puolikkaan ruisleivän, lautasellisen mysliä, dieettikeittoa ja viikonloppuna kanaa ja salaattia. Ostin myös uuden halpis blenderin millä saa smoothien suoraan pulloon ja sitä tulikin jo testattuu. Chia siemeniä ostin toivoen sillä olevan vaikutusta nälän loitollapitämiseen.
Mutta kävin myös poikkeuksena perjantaina nepalilaisessa syömässä (koska olen pitkään kuolannut sitä mutta työkaverin vatsa ei kestä mausteista. Intialaista/nepalilaista ruokaa on ollut ikävä. Ruoka ei kyllä maistunut enään niin vahvalta kuin ekalla kerralla. Torstaina taas käytiin Katan kanssa Subwayssa ennen leffaa. Eli vähän on tullut herkuteltua. Myös Skyrrin ihanilla jälkkäri rahkoilla. Creme Brulee rahka oli yllättäen aika hyvää ja sopiikin aika hyvin terveellisemmäksi jälkkäriksi.

Kariniemen minuuttipihvit.
 Mausteena pippuri ja broilerimauste.

Smoothiena toimii Rainbown omat smoothie sekotukset. Aina ei jaksa ruveta tekemään alusta asti itse. Itselläni on mansikka-banaani-mustikka. Sen lisäksi laitoin Chia-siemeniä sekä minttua. Pitäisi jokukerta kokeilla tehdä munakasta. En vaan onnistunut löytää pinaattia. Noh. Ehkä ens viikonloppuna testaa.

Olen huomannut sen ilmiön, kun sanon että mun pitäisi laihduttaa 20kg, kaikki sanovat että se on liikaa, eikä musta oo sitten mitään jäljellä. Mutta silloin kun olin 20kg hoikempi, ei kukaan sanonut että olen liian hoikka. 10kg hoikempana sain taas vanhemmiltani aina sanomistä että pitäisi saada painoa  pois.

Ihmiset ovat erilaisia, ja esimerkiksi mun jalat ja kädet ei saa läskiä vaikka kuinka söisin, vaan kaikki siirtyy vatsan seudulle. 55kg:na vyötärönympärys oli 94cm. 47kg:na 84cm. Tavotteena on vyötärö alle 90cm ja paino alle 50kg. 50kg kuulostaa todella vähältä, mutta uskon että se on mulle oikea paino.

Halusin todistaa työkaverille, että se -20kg on OK paino ja etsiskelinkin sitten kuvia missä se näkyisi.  Toki käteni ovat hoikat, mutta niin ne ovat tällähetkelläkin.
Tällänen kuva löyty ja päiväys oli marraskuu 2014.

20.3.2014
Mikäli onnistun jatkamaan tällä linjalla, onnistun hyvässä vauhdissa laihtumaan. Vyötäröllä laihdutus ei vielä näy, mutta toivottavasti pian.

Onko joku muukin laihdutus/kuntoilukuurilla? Miten siellä sujuu?

2 kommenttia

  1. Aamulenkkeily suunnitelma on kehitettynä, jokasena arki aamuna olis tarkotus käydä lyhyellä lenkillä... saa nähdä kauanko jaksaa aamusin vääntäytyä liikkeelle :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mä ite tykkään eniten aamu- ja iltalenkeistä. Aamullacon pirteimmillään ja kun ite herään niin aikasin ni toivoa ettei oo hirveesti muita. Iltasin tykkään varsinki syksyllä pimeellä käydä, ja kesällä muutenkin kun on viileämpää ku päivällä. Harmi vaan että oon koko kesän töissä ja viikoloput... Noh, yrittää siivota silloin kun on energisimmillään.

      Poista

Kiitos kommentista :) Julkaistaan hyväksymisen jälkeen.