#Painonpudotus 30.7.16 Takapakkia

Vituttaa aivan heltisti! Ei tää onnistu. Pudotetut painot rupee tulemaan takaisin, lenkille lähteminen on perseestä eikä se kävely innosta edes puolessa välissä. Eikä edes se helkkarin pokemonkaan yksinään siihen innosta. Miten joku oikeasti menee jonkun hemmetin pelin takia klo 7 ulos? Vitutti taas sen verran, että tekisi mieli olla tyystin syömättä ja vaan kärsiä. Eiköhän se paino siitä laskisi. En oo ollu vähään aikaan niin vihainen itelleni kuin nyt. Tekis mieli vaan kaivautua peiton alle ja pysyä siellä. Turha kuvitella että farkut menis syksyllä jalkaan. Myöskään mun vakio lenkki ei riitä viikoloppusin edes 10 000 askeleeseen. Arkisin se riittää.



 Viikonloppusin ruokailu menee ihan OK , kun on aikaa tehä. Mutta ärsyttää niin sunnattomasti arkipäivän lounas. Millon salaatti on vetistä, menny huonoksi, kana on ehtinyt kuivua, keittoon kyllästyy jossain vaiheessa eikä viitsi viikko tolkulla syödä samaa. Hyviä keitto reseptejä otetaan mielellään vastaan. Vieressä oleva kiinalainen noutopöytä houkuttelis niin perkeleesti. Pienikin tauko esim juuri liikunnan suhteen, niin menee kuukaus päästä siihen taas kiinni! ARGH! Ärsyyntyneenä myös tekee mieli ihan hirveesti suklaa "piristykseksi" ja rauhottumisen takia. Mistä lienee löytää toinen tapa rauhottua.

Oon kyllä (välillä) napostellu välissä, mutta vähemmän kuin normaalisti ja nyt oli perjantaina tosiaan kamala kiukku/väsy kohtaus ja sitten päätäkin alko särkemään, että onko tämä nyt sitten kuitenkin niitä vierotusoireita?


Miks tää ei vois olla helpompaa?

9 kommenttia

  1. Kai sä syöt muuten riittävästi? Mietin vain, että tuo kiukku voisi johtua ihan siitäkin, ettei keho saa riittävästi energiaa, ja makeanhimokin iskee helpommin. Ootko harkinnu muita lajeja, jos lenkkeily ei innosta? :) mun mielestä kannattaa panostaa oman lajin löytämiseen: kaikkia ei oo tehty juoksijoiksi tai salihirmuiksi. Sen jälkeen kun löydät jutun, joka oikeesti motivoi, et malta olla liikkumatta, ja paino tippuu kuin itsestään :)

    Elämää tangolla ja sen ympärillä

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Joskus tosiaan tulee syötyä vähemmän/huonosti. Olen joo välillä miettinyt muitakin lajeja mutta aina tulee "jotain" ja työpaikalta ei saa liikuntaseteleitä. Kaupungilla on tosin omia työpaikkaliikunta kursseja jos sieltä löytyisi. Yhtä tanssi studiota harkinnut mutta hinnakas, joten on toistaseksi jäänyt liikuntasetelien puutteen takia.

      Poista
  2. Mä en oikein musta laihduttaminen tuntuu. Huomenna aloitan paleo kickstartin, mutta tavoite ei ole laihtu vaan saada kroppa toimimaan paremmin :) Tsemppiä hurjasti, välillä on paskempia aikoja, mutta yleensä ne paremmat ajat on ihan nurkan takana ja loppujen lopuksi kaikki menee hyvin! :) <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Toivotaan. Alkuviikon keitto valmiina, smoothie ainekset valmiina ja toivottavasti niillä + omenalla pärjää työpäivän. Sit pitäis vaan töiden jälkeen saada inspiraatiota lenkille. Jos onnistuis saamaan sen rutiiniksi.

      Poista
  3. Naisten laihdutuskuureista en tuu ikinä ymmärtämään mitään... mutta kyllä se siitä varmaan lähtee meneen hyvin taas! välillä tulosten saanti voi hyytyä tai voi jopa saada lisää takasin, mutta sen ei saa antaa vaikuttaa niin paljon, sillon kannattaa sitäkin enemmän ottaa itteensä kiinni niskasta ja muistaa mitä yrittää saavuttaa :) treeni moraalilla/motivaatiolla on tosi iso osa laihdutuksessa.
    Ittelläni ei esim. ole mitään treeni moraalia/motivaatiota liikkumiselle mutta musiikki muuttaa aivan kaiken... jostain syystä musiikki pitää ittelläni kaiken treenin kasassa, se saa mut lähteen lenkille, se saa mut hölkkäämään kävelyn sijasta, se saa mut juoksemaan parhaimmissa kohdissa, ja se saa mut jatkamaan juoksua vaikka tekis mieli niin pahasti lopettaa jo.
    Sun tarvii löytää se asia mikä motivois sua alottamaan ja jatkamaan vaikka tuntuis siltä että ei millään voi, ei millään jaksa. Siihen voi riittää yksikin asia. :)

    Ainoaksi ongelmaksi jää sen asian löytäminen mikä saa sut tekeen sen mitä haluat :p

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kotona kun asuin, niin koiran kanssa lähtö oli vaikeeta mutta itse lenkillä sitten kivaa. Siskon Luna piti tulla viikko-2 sitten hoitoon mutta ei tullutkaan. Perjantaina saan Epun viikonlopuks, mutta on jo aika vanha ja sille oli tullu jalka kipeeks joten sen kanssa ei voi tehä pitkää lenkkiä. Luna menee hoitoon siskolle, joten jos haluun tehä 2 lenkkiä, voisin tehä lunan kanssa pidemmän. Musiikki taas (jälleen kerran) vaikuta kuin ehkä vähän kävely tahtiin...

      Poista
  4. niin :/ no sitten joku muu motivaattori tarvis keksiä, koirien lenkitys näyttäis toimivan ainakin jollain tasolla :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Joo ainaki ennen ja toivottavasti edelleen. Ja sul on näköjään uus kone :D

      Poista
  5. ja kone jutun vedät mistä? exactly :D

    VastaaPoista

Kiitos kommentista :) Julkaistaan hyväksymisen jälkeen.