Matkamessut yllätti mut totaalisesti. Liekö syynä uusi seura messuille (deitti) vai hieman uudistunut suhtautuminen bloggaamiseen ja blogi kollegoihin. Oli kiva tavata pari uutta "blogituttua" ihan in-real, varsinkin vähän tälläi "pikku fanina" omia suosikki bloggaajia. Huolimatta siitä, että esimerkiksi ikilomalla.fi vlogien Titan ja Thomaksen kohdalla mulla meni pupu pöksyyn, enkä mennyt niitä moikkaamaan. Syiksi luettelin sen, että niillä oli juteltavaa tuttujen blogikollegoidensa kanssa, enkä tälläisenä hyvätapaisena, ujona suomalaisena sitten viitsinyt mennä häiritsee ja me olimme deitin kanssa olleet jo pitkään messuilla ja meillä oli aika siirtyä pikkuhiljaa kotiin päin ja selailemaan esite saalista.
Viimevuonna kaverini kanssa vähän tuskastuttiin väenpaljouteen ja siihen että raahattiin paksuja toppatakkia käsissä koska narikat täynnä + kalliita. Tuli kuuma ja eksyttiin kun etsittiin lavaa jolla Nella puhui bloggaajan kameravarustelusta (olin juuri ostanut ekan järkkärini). Fiilis ei silloin ollut ihan katossa.
CaraBus 631 ME |
Nyt olin taktisesti ottanut repun vaatteille ja NAME -iltana saatuun kangaskassiin keräiltiin esitteitä ja mietittiin, minne matkustettaisiin. Rupesin haaveilemaan kaikista kohteista ja suunnittelemaan mihin mennä ja milloin (valitettavasti tällähetkellä meillä kummallakaan ei ole ihan hirveästi rahaa lähteä kauas ja pohdittiin jo että ruvetaan teho säästämään). Vuoden päästä on sitten joko karibian risteily tai trippi jenkeissä (Hehe!). Finnlinesin ohjelman jälkeen (ja karavan messun puolella käymisen jälkeen) alettiin haaveilemaan jopa tripistä eurooppaan asuntoautolla. Ja toki me löydettiin itsellemme jo täydellinen asunto-autokin.
Vielä ennen lähtöä kuunneltiin vielä Matkakuume - blogin Gian juttua maailmanympärysmatkasta. Ikinä en tuollaista matkaa tule tekemään ihan vaan siitä syystä, että olen todennäiköisesti aivan tautisen surkea säästämään siihen rahaa. Vaikka toki mahtava kokemus varmasti olisi. Mutta on tässä vielä Interrailkin käymättä. (Pienin askelin) Tosin en tiedä olenko reili ihminenkään, vaikka olisi mahtavaa kokea se kokemuksena.
Osalla pisteillä oli kivasti panostettu vähän enemmän. Brasilian pisteellä oli karnevaali tunnelmaan, ja sai osallistua kuvakilpailuun #HSC2017. Lähitaksilla oli Lontoo aiheinen kilpailu lontoo takseineen ja mukaan sai ottaa nerokkaasti Laukku Tagi -heijastin. Nerokasta! Japanin osastolla tehtiin origameja ja siellä näkyvän aikataulun mukaan, standilla olisi ollut muutakin happeningiä.
Turkin osastolla tehtiin kaiketi Börekkejä (kuuklasin jälkeenpäin) mitä olisi ollut hauska maistaa. Muutenkin olisi ollut kiva saada maistiaisia paikallisista herkuista. Sen virheen teimme, että söimme messukeskuksen omassa ravintolassa, eikä niissä monessa messun ajan pystytetyissä kojuissa. Tuoksui muuten aivan taivaalliselta! Olisin ostanut myös IISOT donitsit mikäli en olisi ollut herkkulakossa. Thai osastolla tehtiin kynttilöitä, mutta meidän siinä käydessä, ei siellä ollut ketään sillä hetkellä.
Esimerkiksi Finnairin osastolla pääsi tutustumaan uuteen koneeseen virtuaalisesti. Katsoin vain sivusta, mutta näytti ihan kivalta (mun pitäisi selkeästi opetella olemaan vähän aktiivisempi näissä jutuissa)
Testasin osittain Immersal Messukeskus - sovellusta ja kaksi alla olevaa kuvaa on siitä. Valitettavasti matka ähkystä kärsien unohdin kokeilla kunnolla miten tuo toimii. Esimerkiksi allaoleva kuva, niin esimerkiksi ParisRion piste ei kyllä ollut ihan noin lähellä, koska oltiin portailla pitämässä taukoassa ja juomassa vettä, että jaksettiin taas kiertää. Kokeilitko sinä sovellusta ja miten mielestäsi toimi? Esimerkiksi toimiko tuo hakukenttä? Toisen sivun tarkoitusta en ihan ymmärtänyt. Näkyi valaita, leijona ja joku peuran tyyppinen eläin. Lisäksi oli Qatar Airwayssin kilpailu vinkki. Piti katsoa mikä eläin on Qatar Arwayssin pisteen yläpuolella ja käydä netissä kertomassa mikä eläin se nyt olikaan kyseessä.
Kokeilin myös itse Messukeskuksen sovellusta, josta kerroinkin jo etukäteen täällä ja sen verran voisi sovellusta kehittää esimerkiksi siitä, kun muistuttaa että joku lavaohjelma alkaa (muistuttaa siitä 15min ennen alkua) mutta siinä ei ole mitään "OK" nappia, enkä sitten tiennyt miten sen saa kuitattua että pääsen jatkamaan omaa snappailuani. Toinen mikä olisi kiva mikäli mahollista, olisi saada sovellukseen messukartta ja plussaa vielä jos siihen saisi haku ominaisuuden. Kun tuli ilmoitus seuraavasta ohjelmasta joka alkaa 15min päästä, eikä ollut mitään hajua missä kyseinen lava oli. Perinteisenä ironisena tapauksena (mikä ei todellisuudessa ole alla lainkaan tavatonta) niin ollaan kartoittajia ammatikseen, mutta itse onnistuin eksymään jopa messukeskuksesta. Samoin viimevuonna, kun tosiaan yritettiin etsiä lavaa jolla Nella esiintyi ja mentiin kaverin kanssa väärään suuntaan.
Kokeilitteko te jo näitä sovelluksia? Tarttuiko messuilta tarjouksia mukaan?
Travel Bloggers Give Back!
TBGB-tempaus järkättiin ekaa kertaa viimevuonna jolloin "Autolla Nepaliin" hyväntekeväisyyden kautta kerättiin rahaa Nepalin kastittomille ja bloggaajat järkkäsi silloin kirpputorin. Itse en kirpputorilta mitään ostanut, mutta kannoin korteni kekoon Autolla Nepaliin DVD:llä. Viimevuoden matkamessuista voi lukea täältä!
Tänä vuonna oli valokuvanäyttely ja kuvia sai ostaa 3 eri koossa (postikortti, A4 ja A5). Kuviin ja tarinoihin kuvien taustasta pystyi lukemaan etukäteen täältä! Joitain kuvia pystyy edelleen ostamaan, koska alkuperäiset taulut on myytävänä. Siitä en tiedä, saako tulostekuvia (A3 ja pienempiä) enään ostettua.
Itselleni tarttui ehdottomasti käteen yksi suosikkibloggaajani, sekä niitä ekoja matkabloggaajia joita seurasin, eli Pingviinimatkat- blogin Millan kuva New Yorkista. Mietin myös vahvasti Vaihda Vapaalle -Elinan ihanan ja syötävän suloista pingviini kuvaa, joka näkyy ylemmässä kuvassa. Millan New York kuvaan päädyin siksi, että olen sellaista kaavaillut + on mustavalkoinen eli varmasti sopii asuntoni sisustukseen. Tosin heti messuilta kotiuduttua rupesi hieman harmittamaan, että olisi pitänyt otta myös se pingviini kuva (Myös Vaihda Vapaalle oli ekoja matkablogeja joita aloin seuraamaan ja ekat kuvat mitä blogista näin, olikin juuri pingviini kuvia.) Eiköhän sen pingviinin olisi saanut johonkin tungettua. Deittini taasen osti Deep Red Blues -blogin Kean kuvan.
Mun ja deitin kuvat ovat nyt kehystetty ja nyt niille täytyisi järkätä sopivat paikat mikä ei ole tällähetkellä ollenkaan helppoa tällai pitkän-ajan remontoinnin ja hienosäädön aikaan. Ajatuksia siitä mihin ne laittaa, on kyllä. Täytyy kyllä vielä antaa erikoismainita yllä näkyvästä sarvikuonon perseestä. Täytyy sanoa että todella hauska valinta tähän. Sarvikuonon perse on Rennon matkablogin käsialaa.

TravelBloggersGiveBack |
Vielä ennen lähtöä kuunneltiin vielä Matkakuume - blogin Gian juttua maailmanympärysmatkasta. Ikinä en tuollaista matkaa tule tekemään ihan vaan siitä syystä, että olen todennäiköisesti aivan tautisen surkea säästämään siihen rahaa. Vaikka toki mahtava kokemus varmasti olisi. Mutta on tässä vielä Interrailkin käymättä. (Pienin askelin) Tosin en tiedä olenko reili ihminenkään, vaikka olisi mahtavaa kokea se kokemuksena.
Osalla pisteillä oli kivasti panostettu vähän enemmän. Brasilian pisteellä oli karnevaali tunnelmaan, ja sai osallistua kuvakilpailuun #HSC2017. Lähitaksilla oli Lontoo aiheinen kilpailu lontoo takseineen ja mukaan sai ottaa nerokkaasti Laukku Tagi -heijastin. Nerokasta! Japanin osastolla tehtiin origameja ja siellä näkyvän aikataulun mukaan, standilla olisi ollut muutakin happeningiä.
Turkin osastolla tehtiin kaiketi Börekkejä (kuuklasin jälkeenpäin) mitä olisi ollut hauska maistaa. Muutenkin olisi ollut kiva saada maistiaisia paikallisista herkuista. Sen virheen teimme, että söimme messukeskuksen omassa ravintolassa, eikä niissä monessa messun ajan pystytetyissä kojuissa. Tuoksui muuten aivan taivaalliselta! Olisin ostanut myös IISOT donitsit mikäli en olisi ollut herkkulakossa. Thai osastolla tehtiin kynttilöitä, mutta meidän siinä käydessä, ei siellä ollut ketään sillä hetkellä.
Turkkilaisia lettuja Börekkejä? |
Thai kynttilä! |
HouseBoat |
Brasiliasta ja Thaimaasta siirrytäänkin sitten vesille. HouseBoat oli hauska. Ihana mökin ja veneen risteytys ja voisin mielelläni viettää viikon tai kaks tollaisella aluksella. Oli siellä oma saunakin, joten todellakin kuin kesämökki vedessä. Vuokrahinnat ei muistaakseni ollut mitenkään aivan mahdottomia. Veneen sijainti on jyväskylässä ja voi puksutella ympäri Päijännettä. Kuinkakohan hyvin HouseBoat selviäisi tässä merellä?
Visit Ålandin kuvan laitoin lähinnä siks, että kaavailtiin Deitin kanssa jos kesällä ajettaisiin Saariston rengastie. (Jos jollakin on vinkkejä kyseiselle reitille auton kanssa, saa vinkata. Riittääkö päivä vai pitääkö olla useampi? Kaavailtiin sitä pitempää reittiä. Kaverini väitti että johonkin lauttaan pitäisi varata paikkaa, mutta en tiedä miten todellisuudessa. Any tips?
Royal Caribbeanin osastoon oltiin panostettu. Hiekkaa, palmuja, vettä ja allasbaari. Ihana mutta ruuhkainen. Oli myös ihan hauska nähdä että varauspisteet ja vuoronumero härvelit oli raahattu messuille asti. Jos ei paikanpäältä reisteilyä ottanut, niin löytyi alennuskuponkeja joilla saa euroopan risteilyistä 150e:n alennuksen ja karibian risteilyistä 300e:n alennuksen. Alennus tosin koski vain kahta varustamoa, mutta pisti se kyllä haaveilemaan josko vuoden päästä messuilta varaisi risteilyn.
Tahdon jo <3
SAS:in osastolla oli hauska kilpailu. Kun lentolippu tippuu kourasta, pitää yrittää napata se syömäpuikoilla. En kokeillut, oli paljon jonoa. Hauska idea!
SAS:in osastolla oli hauska kilpailu. Kun lentolippu tippuu kourasta, pitää yrittää napata se syömäpuikoilla. En kokeillut, oli paljon jonoa. Hauska idea!
Virtuaali/Lisätty Todellisuus!
Ilmeisesti Virtuaalitodellisuutta (sekä lisättyä todellisuutta) oli matkamessuilla enemmänkin kuin mitä minä huomasin lisää juttua VR: stä sekä AR:stä esim Mutkia Matkassa - blogista sekä Alan maailma - blogista.Esimerkiksi Finnairin osastolla pääsi tutustumaan uuteen koneeseen virtuaalisesti. Katsoin vain sivusta, mutta näytti ihan kivalta (mun pitäisi selkeästi opetella olemaan vähän aktiivisempi näissä jutuissa)
Testasin osittain Immersal Messukeskus - sovellusta ja kaksi alla olevaa kuvaa on siitä. Valitettavasti matka ähkystä kärsien unohdin kokeilla kunnolla miten tuo toimii. Esimerkiksi allaoleva kuva, niin esimerkiksi ParisRion piste ei kyllä ollut ihan noin lähellä, koska oltiin portailla pitämässä taukoassa ja juomassa vettä, että jaksettiin taas kiertää. Kokeilitko sinä sovellusta ja miten mielestäsi toimi? Esimerkiksi toimiko tuo hakukenttä? Toisen sivun tarkoitusta en ihan ymmärtänyt. Näkyi valaita, leijona ja joku peuran tyyppinen eläin. Lisäksi oli Qatar Airwayssin kilpailu vinkki. Piti katsoa mikä eläin on Qatar Arwayssin pisteen yläpuolella ja käydä netissä kertomassa mikä eläin se nyt olikaan kyseessä.
Kokeilin myös itse Messukeskuksen sovellusta, josta kerroinkin jo etukäteen täällä ja sen verran voisi sovellusta kehittää esimerkiksi siitä, kun muistuttaa että joku lavaohjelma alkaa (muistuttaa siitä 15min ennen alkua) mutta siinä ei ole mitään "OK" nappia, enkä sitten tiennyt miten sen saa kuitattua että pääsen jatkamaan omaa snappailuani. Toinen mikä olisi kiva mikäli mahollista, olisi saada sovellukseen messukartta ja plussaa vielä jos siihen saisi haku ominaisuuden. Kun tuli ilmoitus seuraavasta ohjelmasta joka alkaa 15min päästä, eikä ollut mitään hajua missä kyseinen lava oli. Perinteisenä ironisena tapauksena (mikä ei todellisuudessa ole alla lainkaan tavatonta) niin ollaan kartoittajia ammatikseen, mutta itse onnistuin eksymään jopa messukeskuksesta. Samoin viimevuonna, kun tosiaan yritettiin etsiä lavaa jolla Nella esiintyi ja mentiin kaverin kanssa väärään suuntaan.
Kokeilitteko te jo näitä sovelluksia? Tarttuiko messuilta tarjouksia mukaan?
Voi ei! Olisit ihmeessä tullut juttelemaan ja moikkaamaan! 😄
VastaaPoistaMeille itseasiassa yksikään bloggajakolleega ei ollut entuudestaan tuttu muuta kuin virtuaalisesti, eli kaikki nähtiin ihan ekaa kertaa. 😄 Sen takia juttua tuntui riittävän aamusta iltaan saakka ihan urakalla. 😂
Oli kyllä aivan mahtavat messut ja ihan tosi kiva tämä sinun koosteesi! Tuli hyvä mieli lukea ja muistella matkamessuja! 💖
Paljon terkkuja ja toivottavasti nähdään pian! 😊
Titta ja Thomas
IKILOMALLA
Kiva kuulla ettei haittaa vaikka tämä postaus tuli "myöhässä" verrattuna monien muiden bloggaajien postaus tahtiin :)
PoistaTäytynee sitten seuraavalla kerrasta vähän rohkastua, kun tulee tilaisuus ja tulla moikkaamaan :) vaikka pidän itseäni "vaan wannabe" matkabloggaajaana :D
Olipas kiva postaus :) Munkin piti mennä matkamessuille, mutta tuli esteitä :/ Mutta ensi vuonna sitten ;)
VastaaPoistaJoo :) Koittaa muistaa ni jos nähtäis joskus :) Yllätyin miten siellä oli joitain ihan hyviäkin tarjouksia ja osa on voimassa pidempäänkin, vaikka suurinosa voimassa vaan viikonlopun tai tammikuun loppuun.
Poista