Mökkiloma tahkolla!

Heipsan! Aikaa on vierähtäny tovi jos toinenkin, mutta kuulumis postauksen tuun tekemään myöhemmin, jahka jaksan/kerkeän/saan aikaiseksi.  Mutta ajatukset on ollut kuitenkin jatkuvasti blogissa ja on tässä herätelty ajatuksia myös vlogin suhteen ja muutama video onkin ilmestynyt. Mut löytää tubesta nimellä Sassuliiini. Mutta hypätään nyt kuitenkin itse asiaan eli tahkoon.

Oltiin lomilla elokuun puolessa välissä ja yhdeksi viikoksi oltiin vuokrattu mökki tahkolta.  Vuosi sitten oltiin myös mutta vasta syys-lokakuussa. 

Me yövyttiin Rinnepellon pikkumökissä numero 6. n:30 neliöinen kahden hengen mökki. Sisällä takka, jääkaappi pakastin lokerolla ja kahden levyn hella, mutta uunia ei tässä ollut. Suihku, WC ja puusauna. Saunaa emme käyttäneet, mutta kylppäri oli pieni. Tai ehkä lähinnä ovien ja kalusteiden sijaintia olisi voinu olla parempi. Esimerkiksi suihkua olisi voinut ainakin vähän siirtää niin että kylki ei osu käsienpesualtaaseen. Ulkona oli ulkogrilli jota kerran kokeiltiin, mutta ampparit pörräs ympärillä niin et paettiin sitten sisälle. Syötiin lähinnä takassa tehtyä ruokaa. Makkaraa, lohta ja burgereita. Kaikki ei kyllä onnistunut ihan niinkuin kuviteltiin, mutta ei ainaskaan kuoltu nälkää.

Rannassa oli kiva pehmeä pohja, todella matala ja laiturikin oli ehkä suunnilleen vain alle polveni korkeudella. Rannassa on myös vene ja sisällä pelastusliivit.


 En oikeen tiedä mitä muuta tähän postaukseen lisäisi. Käytiin Orinoron rotkolla, mistä tulee sitten oma postauksena, lähinnä kuvien muodossa. Mökillä me vaan oltiin, pelailtiin lautapelejä ja ajeltiin ympäriinsä lähiseutuja. Meidän oli tarkotus käydä uimassa, mutta vesi tuntui niin pirun kylmältä.  (Ja muuten tiedoksi, yllä olevan kuvan perunat eivät kypsyneet. Laitettiin ostamallemme kesto grillialustalle perunat jotka ei mahtunut kattilaan).  Yhtenä yönä kyllä iski kyllä kova ukkonen, enkä ole varmaan koskaan ukkosta saikähtänyt niin pahasti että hyppäisin pystyyn kirkasten. Mutta onhan se, kun herää mukavasta unesta pamahtavaan ääneen. 

Ootteko te käyneet tahkolla tai lähistöllä muuten kuin talvella?

Ei kommentteja

Kiitos kommentista :) Julkaistaan hyväksymisen jälkeen.