Central Parkin koirat!

Ainoa joka jäi pidemmäks aikaa rapsutettavaksi!
Ekan aamun sarastaessa lähdimme kävelemään Times Squaren kautta Central Parkkiin. Maaliskuun alussa puisto ei vielä näytä ihan parhainta puoltaan, kun lehdet eivät ole vielä kasvaneet takasin talven jälkeen, joten maisema on aika ruskean harmaa, joten mitään valokuvauksellista kuvia omilla taidoillani en ainakaan saanut.  Kun päästiin puiston laidalle ja näin ne vapaana juoksevat koirat, oli pakko pysähtyä puiston penkille katsomaan koirien temmellystä. Tämä oli varmaan koko reissun paras hetki!

Koirat kävelivät vapaana ja kaikki näytti kättäytyvän todella hyvin ja rauhallisesti, mitä nyt leikkiä toisten koirien kanssa. Tuntemattomat saattoivat antaa (todennäköisesti oman koiransa) nameja vieraille koirille. Suomessa omapääni vain huutaisi että "EIII SEN ON PAKKO OLLA MYRKYTETTY!" Mutta tuskimpa noissa myrkkyä oli. Toki suomessakin pidetään ajoittain koiria vapaana ja olen sitä itsekkin tehnyt, mutta ei sitä suomessa tuossa mittakaavassa tehdä, eikä noin julkisesti. Yleensä metsässä tai pellolla tai muualla, missä ei ihmisiä niin paljoa liiku. Ja ennenkaikkea, suomessa omia koiria yleensä tarkkaillaan silmä kovana missä menee ja kuka koiraa lähestyy.

Yksi koira käveli nätisti omistajan rinnalla, toinen omistajan perässä. Kolmatta työnnettiin vaunuilla (siis ihan oikeasti! Alla olevan kuvan vaunut, siinä ei ollut lasta vaan koira). Yllätyin todellaki, kuinka monta hyvin käyttäytyvää koiraa oli samassa paikassa, ja kukaan ei aiheuttanu häiriköintiä. Olis mielenkiintosta tietää, mitä paikalliset ovat mieltä siitä että koirat on puistossa vapaana. Esimerkiksi kaverini pelkää koiria, joten hänelle tää ois ollut varmaan yhtä helvettiä.

Ens kerralla haen kyllä aamupalan ja istun puiston penkille syömään, samalla kun katselen leikkiviä koiria. Toivottavasti useampikin koira tulisi rapsutettavaksi.  Mitä mieltä sä olet Central Parkin koirista? Onko yhh vai ihanin näky ikinä?

Koiria.
Paljon.
Tää söpöläinen tuli sekunniksi rapsutettavaks.
Missäköhän omistaja?

Ei mitään ongelmaa ulkoittaa koiraa puiston läpi,
vaikka ympärillä muita koiria vapaana

2 kommenttia

  1. Mä olen enemmän "yhh" kuin "ihanaa" tässä suhteessa. Koirien ulkoiluttaminen ilman hihnaa on tosi yleistä myös meillä päin, ja vaikka moni koira on hyvin koulutettu, niin aina on joukossa yksi joka on niin vauhkona että hyppii ihmisten päälle, syö aikuisten eväsleivät kädestä ja kaataa lapset kumoon. (Kaikki omia kokemuksia vuoden sisään.) Tuntuu, että jotain sanktioita pitäisi olla, jos pitää holtittomasti huonosti koulutettua koiraa vapaana, tai koiraa vapaana alueella, jolla se on erityisesti kiellettyä esim villieläinten takia, sillä tätäkin näkyy usein.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Joo, aina niitä mätiä omenoita joukosta löytyy, mutta tämä oli mun yleis havainto/ajatus mikä ekana tuli mieleen ja mietinkin että voiko moni niistä olla oikeasti niin hyvin koulutettu, kun samalla stereotyypisenä ajatuksena on että koiria pidetään vauvoina joilta ei kielletä mitään ja jotka käyttäytyy kuin riiviöt.
      Itteänikin kyllä mietityttää esim kaverini joka pelkää koiria, miten sellanen voi kävellä puistossa? Ja tunnistaako omistaja jos koira on oikeasti vaarallinen? Tai pöllitäänkö puistosta toisten koiria? Välillä tuntui, että kukaan ei katso koirien perään, että missä ne liikkuu. Vaikka ehdottomasti pitäisi olla perillä siitä missä se koira on ja mitä se tekee.

      Poista

Kiitos kommentista :) Julkaistaan hyväksymisen jälkeen.