Haaveita, kuulumisia ja uusia suunnitelmia!

Tää vuosi on alkanut aika hurjalla tahdilla. Viimevuonna puoliskon palkanmaksuissa oli ongelmia ja loppuvuotta kohden tilanne vain paheni, jolloin puolisko ja hänen esimiehensä päätyi ratkaisuun, missä työntekijä irtisanoo itsensä, itsestä jouhtumattomista syistä, joten karenssia ei onneksi tullut. Tietenkin mm liittoon oli oltu tätä ennen yhteydessä. 2 kuukautta puolisko ehti olla työttömänä, mutta yli puoli vuotta uusia töitä kuitenkin etsittiin. Tiukkojen raha-aikojen jälkeen uuden työn km -korvaukset ja ylityölisät ovat olleet tervetullut, ja nyt voimme taas suunnitella tulevaisuutta.

Samalla kun tuo toinen puolisko etsi töitä, seuraili se myös koulupaikkoja. Ajatuksena oli jatkaa kesken jääneitä insinöörin opintoja, koska siihen liittyviä töitä on kerennyt jo tehdä ja kursseja saa sillä hyväksiluettua tai mennä vain suoraan tentteihin. Näitä kouluja selaillessa, puolisko ehdotti myös mulle, että voisin opiskella Su

unnitteluassistentiksi (Teknisen piirtämisen perusopinnot). Niinpä me molemmat haettiin Hyriaan Assari opintoihin, ja minä pääsin sisään! Puolisko ei, mikä ei kyllä harmita, koska inssiopinnot sopivat kuitenkin suunnitelmiin paremmin. Assareilla on myös parempi palkka, kuin tämän hetkisessä työpaikassani. Siitä että vaihdanko työpaikkaa, toiveena ehkä olisi, mutta en tiedä. (että YLLÄTYYS!)

Lähtökohasesti opintoni kestää 2-2,5 vuotta ja aluksi luulin että opintoja on 3pv/vko, mutta tähän mennessä on ollut ennemminkin 3pv/kk, jotka olen sitten ollut palkattomalla vapaalla, eikä tulotkaan ole sitämyötä juurikaan tippunut. (en viitsi vähäisiä lomapäiviä käyttää) Tosin ainakin tää eka kurssi mulla on ollut todella vaikee keskittyä, koska on ollut aika pitkälti tylsää luentoa, ja aihekkaan ei ole se kiinnostavin. Pitäisi nyt vaan skarpata, mutta mielummin teen kuin kuuntelen.

Karanteeni päivät ovat menneet hyvin ja mä oon ihan super onneissani siitä, että ei tarvite mennä toimistolle. Työmatkat stressasi, ja myös osa ihmisistä. Sen lisäksi oon vihdoin saanut olla rauhassa ja hiljasuudessa. Välillä on kaivannut työkavereiden jutustelua, mutta nauttinu ajasta myös ilmankin. Joka aamuiset "hyvää huomenta tiimi" hieman häiritsee tätä karanteeni onnea. Mielestäni voisi olla harvemminkin, mutta demokraatin äänin hävisin, ja päivittäiset "hyvää huomenta" jatkuu. Juuri tehokkaimpaan työaikaa. Itsellä teho alkaa hiipua siitä ruokkiksen jälkeen. Siksi mulle ois parasta, jos työt voisi edelleen aloittaa kuudelta, ja pääsisin jo kahelta touhuamaan omiani.

Oon pitkälti homehtunut kotona ja syöny paikoin huonosti, mikä ärsyttää, sillä nyt olis paras aika elää terveellisesti ja aikaa jumpatakkin.  Yritän keretä vielä parantaa, ennen karanteenin loppua. Muutaman kerran ollaan oltu ihan vain ajelemassa ilman että ollaan autosta poistuttu. Kerran mentiin Paavolan tammelle, ja kerran yritettiin mennä ulkoilemaan pitemmälle, mutta vaikka ulkoilualue on keskellä ei mitään, oli siellä silti ruuhkaa, ja käännyttiin samantien pois. 

Työpäivisin olen aina yrittänyt pitää 5-10min jumppataukoja (jotka onnistuu aamusin, iltapäivästä unohdan) ja siivota aina vähän (tyhjentää tiskikone, täyttää se, laittaa muutamia tavaroita paikoilleen yms.) Kämppä onkin (vähän) siistimpi kuin ennen, tai ei ainakaan tuu niin isoa kaaosta enään.

Oon myt täysin rinnoin nauttinut tästä vapaa-ajasta mikä on tullut työmatkojen posituttua. Aamulla saa nukkua pidempään, ja töiden jälkeen jaksaa taas (ainakin vähän) enemmän touhuta ja nyt kun on ollut lämpimät säät, on ollut ihana siirtyä työtuolilta partsille vaikka lukemaan. Yhtenä päivänä istuin läppäri sylissä parvekkeella töiden jälkeen klo 15-23. lukemalla ja seuraten striimejä. klo 22 katsoin mittaria, ja silloin oli vielä melkein 15 astetta lämmin. Huh!

Varsinkin näin kun ei pääse reissaamaan, on ollut hyvin aikaa haaveilla, suunnitella ja säästää rahaa tulevia matkoja varten. Meillä olisi lokakuussa ollut rooman matka, mutta katsotaan miten sen käy. Se matka oli kyllä niin huolimattomasti suunniteltu ja toteutettu, että vähän jopa toivon, että se peruutetaan.

Oon jo hyvän tovin miettinyt epävirallisesti häämatkaa (tai siis kuukauden jotain ultimaattista reissua, ja mikä siihen olisikaan parempi kuin häämatka). Haaveilin (ja toki vähän edelleen) Häämatkaa Disney Worldiin ja häitä siellä (kröhöm) ja kahden viikon risteilyä (siis 2vko disney + 2vko risteily) mutta Disneyn halvin hääpaketti 5 tonnia, ja rahaa kuluu jo meikkeihin ja pukuihin. Todistajina olisi ollut vain yhdet kaverit molemmilta. Ehkä Muitakin sukulaisia omalla rahalla. Mutta koska en tyydy halvimpaan, niin se että saataisiin rahat kasaan, menisi toki tiukille, ja täytyisi olla tosi hyvä tuuri, ja moni asia pitäisi onnistua saamaan tarjouksesta. (Ja siis business lennot jenkkeihin, on ihan MUST!). Risteilynä mietin 2vko karibiaa tai atlantin ylitystä, ainakin parveke, syödä maksullisissa ravintoloissa, ja alkoholipaketti (mikä meillä ei viimeks ollut). Mutta budjetissa ei tosiaan olisi silloin juurikaan pelivaraa. Musta ois ollu mahtavaa otta hääkuvat Magic Kingdomissa, enkä tiedä onko joku suomalainen sen jo tehnyt, (mennyt naimisiin disneyssä) mutta olisi kuitenkin suomalaisittain (ehkä) aika uniikkia. En halua isoja häitä, enkä tykkää olla tuijoteltavana, mutta toivoisin silti jotain massasta poikkeavaa ja vähemmän tavannomaista, mutta silti meidän näköistä. Tässä plussana olisi myös se, että olisi vähemmän laukun purkamista, kun on pidempää yhdessä paikassa.

Toinen vaihtoehto, mikä sopisi puoliskolle paremmin, olisi kuukauden road trip Californiassa. Lentää 11h busineksessä losiin, ja kiertää vegas/SF/Highway 1 lenkki. Toki silloin varattaisiin 2 päivää Disneylandiin (missä olisi suunnitelmissa "häämatka kuvaus)" Disneyn Carslandissa (me molemmat rakastetaan Autot leffaa, ja Route 66 viboja) ja 1 päivä Universalille ( Ja innostuin siis täysin kun tajusin että WB studiolla pääsisi sekä frendien että TBBT:n kulisseihin. Tästä muuten ylipäätään innostuin roadtripistä, kun katsoin TBBT:n lisämateriaalia, missä pari kilpailun voittanutta fania pääsi studiolle). Myös edellisestä cali -roadtripistä jäi lyhyen ajan ja kommunikaatio ongelmien takia monia juttuja näkemättä, mikä olisi nyt kiva paikata ajan kanssa. Tässä tapauksessa häät olisi suomessa, mikä säästää hääkustannuksissa, joten sama budjetti olisi vähän ylimitoitettu tälle reissulle, joten jäisi reilusti joustoa ja rahaa shoppailuihin. Ja siis olisihan se 11h lento aivan mahtava busineksessä! Vielä jos olisi pitkä vaihto ja saisi enemmänkin nauttia Loungesta, niin vielä parempi.


Alkuvuodesta oli hirvee hinku ja inspiraatio tehä blogia. Aavistuksen jääny nyt koulun ja töiden jalkoihin, mutta olisi tarkoitus vielä jatkaa, sillä partsillahan se sujuu hyvin. Olen myös alkanut miettiä Twitchiin striimaamista, ja mulla olis pleikka/Xbox/tietsikka pelejä mitä voisi striimata. Koneessa vaan ei oo tarpeeks tehoa ja tarvitsisi ehkä uuden Web kameran, mikä olisi ihan töissäkin hyvä olla. Myöskään pleikan ja xboxin striimaaminen, ei ole kovin yksinkertaista, ilman erinäisiä ostoksia, joten täytyy mietiä mitä muita vaihtoehtoja on. Edit: Tarvittavat laitteet yms. ostettu ja testattu ja pidänkin vappuna 1.5 Vappustriimin. Pääpaino pelaamisessa, ehkä jotain leivontaakin. Saa tulla viettää aikaa ja juttelee.

Muuten, sekä Nycin että Karibian postaukset ovat vielä enemmän tai vähemmän kesken. Haittaako teitä muuten mikäli niitä postauksia tulee vähän sekaisin, eikä järjestyksessä? Kommentoikaa alas!

Semmoset kuulumiset tältä puolelta ruutua. Miten teillä on Koronailu mennyt, suunnitteletko jo matkaa mihin koronan jälkeen?

Ei kommentteja

Kiitos kommentista :) Julkaistaan hyväksymisen jälkeen.