Miami Beach ja Everglades Safari!

Miami Beach

Päivä 1

Heräsin ehkä joskus neljän aikaan ja itse aamuvirkkuna olisin jo halunnut siinä vaiheessa lähteä ulos, mutta toinen puolisko nukkui edelleen. Joskus klo 7 aikoihin päätin että ihan sama, herätän ton unikeon. Omasta mielestäni lähdettiin ehkä vähän turhan hitaasti, mutta käveltiin vähän Collins avenuen tyhjiä katuja ja sieltä sitten Ocean Dr:lle. Aurinko oli nousemassa meren takaa ja ihasteltiin sitä samalla kun vatsa kurni ja etsittiin aamupala paikkaa. Mietittiin että tullaan joku aamu aikasin rannalle kuvailemaan, siellä oli myös käytöstä pois otettu rantavalvojan koppi, josta olisi saanut hyvät kuvat instagrammiin. No, emme koskaan enään heränneet niin aikasin että olisimme saaneet haluamiamme kuvia rauhassa. Rannan ja Ocean Dr:n väliin jää kiva puisto, Lummus Park. Olimme jo kävelleet jo niin Lummus Parkin etelä päähän, että alettiin jo miettimään että löydämmekö aamupala paikkaa kivalta paikalta. Sitten löysimme 24h auki olevan News Cafen! (Jälkikäteen huomasin, että kyseisestä ravintolasta oli maininta myös WeLoveCruisesin risteily oppaassa. Olis ehkä pitäny aikasemmin lukasta) Näistä 24h paikoista pitäisi ottaa etukäteen selvää, että tietää aamun pikkutunneilla mihin suuntaan lähtee etsimään aamupalaa.

Miami Beach

Aamupalan jälkeen lähettiin hakemaan vuokra-autoa mikä oltiin varattu koko päiväksi. Vuokraus meni suhteellisen helposti, mitä nyt meille unohdettiin antaa aluksi kuitti mitä vastaan saatiin auton avaimet joten jouduttiin menemään toimistolle takasin ja autoa palauttaessa, ei meinattu päästä puomeista sisään (olisi vaatinut koodia). En muista päästikö takana tuleva auto meidät omilla tunnuksilla sisään, vai painoimmeko jotain valvomo nappia, joka sitten päästi. Laatikko mihin avaimet jätettiin, oli myös aluksi vähän hämmentävä, mutta kaiken kaikkiaan vuokraus (Hertz, sai finnair pisteitä ja meille kun ekaa kertaa ylipäätänsä vuokrattiin auto itse, niin tieto suomenkielisestä tuesta oli kullan arvonen.) meni todella hyvin. Päivävuokra taisi olla noin 35e. Tankkaamisen kanssa olis myös hieman ongelmia, kunnes lopulta käytiin sisällä kysymässä, ja saatiin tankattua. Nyt (uutta reissua suunnitellessa) huomasin että Sevens Seas-blogin Sannan LA-matkaoppaassa oli että zip-koodia kysyttäessä syötetään ihan normaalisti oma suomi postinumero. En tiedä, olisiko tämä toiminut myös floridassa?

Everglades
Lähettiin sitten ajelemaan Evergladesin Safari parkkia kohti. Sinne ajoi about tunnin ja täytyy sanoa että oli pettymys. Pari alligaattoria vähän näkyi rannassa, mutta itse venereissulla, ei yhen yhtäkään alligaattoria näkynyt. Ei siinä mitään, air boatilla oli kiva ajella. Ajelun jälkeen oli alligaattori "show" missä näytettiin alligaattorin käsittelyä yms. Emme tätä heti hoksanneet, vaan olimme jo lähtemässä, kunnes viitottiin toiseen suuntaan. Eipä oikeen kiinnostanut. Siinä vaiheessa kun muut lähti mini kierrokselle katsomaan jotain kasveja (tarkoitan tällä tyyliä 3 askelta portista ulos, eli ei edes mitään kunnon kierrosta) niin me käännyimme takasin ja päätettiin vain lähteä sieltä.

Miami Beach

Koska tässä vaiheessa kello ei ollut edes puolta päivää ja meillä oli auto koko päivän käytössä, päätettiin kävästä matkalla Miami International Mall:issa, joka on osa isoa A simon mall konsernia, jonka ostoskeskuksia ja outletteja on ympäri amerikkaa, ja kaikki löytyy Simon sovelluksesta puhelimeen. Mitään emme ostaneet, mutta food courtissa todella monessa jaettiin maistiaisa ja me todella ihastuttiin kahteen pikaruoka paikkaan. Chao Cajuniin sekä King BBQ:hun. Vaikka nimi kuulostaa ihan muulta, niin molemmissa myytiin aasialaista, ja maistiaisten jälkeen päädyttiin King BBQ:hun. Oli pitkä kaistale valittavana erilaisia aasialaista, pitkälti kanoja.  Hassua oli alun epäselvyys, kun sai valita kahta lisuketta (mutta minä en halunnut kuin riisiä, niin hetken päästä säätämisen jälkeen sain sitten tupla riisin) ja sitten sai valita kahta lihaa, mikä oli mielestäni todella kiva, kun valinnan vaikeus oli kuiteskin suuri, kun niin moni oli hyvää. Varmaan parasta pikaruokaa mitä oon koskaan syönyt (Samantyyppistä pikaruokaa saa nykyään myös suomessa KungFood pandassa, joka mielestäni saisi laajentua suomessa enemmänkin). Kaupoista rakastuin ihan hulluna Old Navyn tuotteisiin ja niitä haluan sitten kun olen laihtunut ja vaatekaappi täytyy uusia.

Miami Beach, News Cafe

Ostari kierroksen jälkeen palautimme auton ja jäimme pyörähtämään rannalle ja mietittiin mihin mentäisiin syömään. Nähtiin News Cafella isot drinkit pöydissä ja päätettiin käydä niitä testaamassa. Ruuaksi tilattiin Carbonarat ja drinkeiksi piti pitkän pohdinnan jälkeen sitten kuitenkin ne pienet drinkit (isot maksoivat 30$) mutta kommunikaatio katkoksen takia saimme sittenkin isot, mutta annettiin asian olla, vaikka sen myötä illallinen paisui 100$:iin.

Miami Beach

Päivä oli arkipäivä, joten en tiedä vaikuttiko se ihmismäärään, mutta illalla ei ollut yhtään sellanen fiilis, että olisi ollut liikaa porukkaa ja etteikö olisi hyvin mahtunut kävelemään. Poliiseja partioi, ja lähtiköhän joku maksamatta ruokaansa, kun tarjoilia lähti juoksemaan perään. Mutta yleisvaikutelma oli mukavan rauhallinen.

Miami Beach, Pizza Bar
Päivä 2

Toisena päivänä vietimme aikaa hotellilla (hotellin esittelypostaus täällä) ja kävelimme ympäriinsä lähikatuja alottaen aamu auringosta rannalla.  Kävimme syömässä Miamin suurimmat Pizza slicen Pizza barista, Illalla hotellille päin mentäessä jäätiin viel FL cafehen drinkille ja itse otin Banana Sliptin! Nyt listaa katsoessa, ruokalistakin näyttäisi todella herkulliselta. Ehkä ensi kerralla. Seuraavana aamuna Kävimme syömässä aamupalan 11th street Dinerissa (mikä oli ihan OK) ja sitten takaisin hotellille pakkaamaan laukut ja tilaamaan taksia kohti Fort Lauderdalen satamaa! Tuo päivä siis lähinnä käveltiin ympyrää ja ihmeteltiin Miamin menoa.

Miami Beach

Ei kommentteja

Kiitos kommentista :) Julkaistaan hyväksymisen jälkeen.