Ekat fiilikset Allure of the Seas:ta!

Allure of the Sea, Broadwalk
Tilattiin aamulla Lyft hotellilta ja 40min päästä oltiinkin jo satamassa. Meille tuo matka maksoi 23 dollaria, ilmeisesti 10 dollarin alennuksella eli 33 dollaria oli alkuperäinen hinta. HereMap sanoi ajaksi 50min, mutta ilmeisesti meidän kuski kaahasi niin, että olimme 40minuutissa perillä. Portilla oli taulu laivoista ja miltä terminaalista ne lähtevät. Portilla tsekattiin myös passit. Kuski heitti meidät ja laukut terminaaliin ja toivotti mukavaa matkaa. Ulkona oli heti kärryjä rivissä, mihin saattoi heittää oman matkalukun, kunhan oli muistanut kiinnittää itse laukku -tagin.
Allure of the Sea, Central Park
Jätimme laukut kärryihin ja jatkoimme kävelyä CheckIn:iin. Me olimme tosin jo chekanneet itsemme jo aijemmin (netistä tai Royalin oman sovelluksen kautta), ja pääsimme lippujen ja ja yhden hengen passintarkastuksen ja turvatarkastuksen läpi aika nopeasti. Ennen laivaan nousua oli vielä pieni puoti, mistä sai ostettua kaikkea tavaraa, mitä laivalla tai maissa voisi tarvita, esimerkiksi erilaisia kaulanauhoja ja jojoja SeaPass kortille. Olisi tehnyt mieli ostaa, mutta jätin sen tältä erää, koska saimme WeLoveCruisesilta kaulanauhat SeaPassille.
Allure of the Sea, Promenade
Jos nyt ihan rehellisiä ollaan, Allure on toki upea laiva, mutta suoraan sanottuna se ensi vilkaisu ei kyllä aiheuttanut niin isoa WAU! efectiä mitä odotin. Kuten Vaihda Vapaalle vanhemmassa postauksessaan sanoi, näkyi se ikä jo tuolloin, niin näkyy se ikä toki myös nyt. Värimaailma ja kuviot ei omasta mielestäni hengi ainakaan enään mitään modernia nykyaikaa. Huoneessa on myös Applen telakka, mutta siinäkin on iPhone 4:n aikainen liitin. iPodini olisi näköjään pitänyt ottaa mukaan. Olin kuvitellut korkeaa ja avointa promenadea, niin kuin Silja Linen promenade, mutta ei sitten ollut ihan niin avoin ja korkee, kuin oisin ajatellut.
Allure of the Sea, Promenade
Nyt Allure onkin kokenut uudistuksen jonka jälkeen ja nyt se seilaa uudistettuna välimerellä, josta se palaa taas marraskuussa(?) Barcelonasta takaisin floridaan. Katoin atlantin ylitysristeilyjä. Florida-Barcelona lähtöhinnat päälle 600e ja takasinpäin alkaen 1300e. Tuo Barcelona-Florida reitti kiinnostais kyllä kovasti. Ainakin sen tiedän että remontissa sinne tulee muutama liukumäki, uudistetut lasten ja nuorten kerhot/tilat, pakohuone peli, laser sota sekä robotti baarimikko, mitä itse odotan kyllä innolla. Vaikka en niin isoa WAU efektiä saanut, niin pidin laivasta silti ja voisin hyvinkin mennä sille uudestaan, uudistettuna tai ilman. Alluren uudistukset löysin täältä!
Allure of the Sea, Central Park
Oma suosikkipaikkani Allurella oli ehdottomasti Keskuspuisto. Ulkotila, joten "katto korkeus" oli ääretön, jota promenadella olin kaivannut. Lisäksi keskuspuiston ilmapiiri oli rauhallinen ja iltasin oli kiva kävellä pimeydessä valojen saattelemana. Pienen katoksen alla soitti pianisti rauhallista, mutta ei klassista musiikkia. Istuttiin siinä lämmössä ja haettiin puiston baarista drinkit. Istuttiin, kuunneltiin ja juotiin.

Mutta myös Broadwalk oli kiva ja istuttiinkin drinkkien kanssa Aqua teatterin penkeille ja katseltiin screeniltä hauskoja videoita, mitä siellä pyöri. Broadwalkilla oli mm peliluola, erikseen maksulliset meksikolainen ja amerikkalainen ravintola (johnny rockets), hintaan kuuluvia hodareita, vissiin erikseen maksullinen jäätelöbaari, karkkikauppa, kesä lelu/uima/yms. sälä kauppa, karuselli ja kiipeilyseinä.
Allure of the Sea, Broadwalk
Meillä ei ollut kattaus aikaa, mutta meillä oli hienommat vaatteet mukana, jolle ei kyllä tullut tarvetta. Listaa katsoessa totesimme että voi olla ehkä hieman turhan hienoa ruokaa meille, ja itsellä oli kriisi mekon kanssa, sillä olin hieman paisunut kaverin häiden jälkeen, joten oli todella epämukavaa olla mekossa joka puristi. Tunsin siinä itseni kamalaksi eikä miehellekkään se ollut mikään välttämätön käynti. Mutta sitten kun mekko mahtuu taas päälle, niin seuraavalla risteilyllä käydään ainakin yhdellä illallisella. Yritimme pääravintolaan myös aamupalalla, Elinan ja Lauran (jonka blogia en enään  oikeastaan löydä. Linkkaa alas jos tiedät) ideasta paeta sinne aamupalalle, mutta kävimme katsomassa listan, mutta vaikutti siltä että samoja ruokia oli buffassa, emmekä viitsineet jäädä jonottamaan (varmaan olisi nopeasti mennyt?) mutta skippasimme silti. Meillä kun sattui olemaan buffassa ehkä vain hyvä tuuri, kun vikaa aamua lukuunottamatta löydettiin aina ikkunapaikka.
Allure of the Sea, Solarium



Ootteko te ollut Allurella? Mitä mieltä te olitte?

Ei kommentteja

Kiitos kommentista :) Julkaistaan hyväksymisen jälkeen.